![]() |
07-03-2008
Projektin tulokset ympäristökasvatuksen menetelmistä kootaan yhteenvetona 4 esitteeseen.
Esite “Youth House Karelia” – hanke – kokemuksia rajan ylittävästä nuorten ympäristöyhteistyöstä”. Esite sisältää projektin toiminnot ja tulokset. Esitteessä on projektin päätoiminnot ja tulokset. Esite on hyödyllinen nuoriso-ohjaajille ja muille nuorisotoimijoille, jotka ovat kiinnostuneet nuorten rajan yli tapahtuvasta ekologisesta yhteistyöstä. Esite on venäjän, englannin ja suomen kielellä.
|
![]() |
02-01-2008
28. joulukuuta Petroskoin kaupungin lähellä (Luchevoe-1- kylässä) pidettiin Youth House Karelia- hankkeen puitteissa vierailukeskuksen avajaiset. Puolen vuoden aikana rakennettiin kaikilla mukavuuksilla varustettu kaksikerroksinen talo. Vierailukeskusta voi käyttää ympärivuotisesti nuorten luontoleirien, seminaarien ja muiden tapahtumien paikkana. Suurimman osan rakennustöistä ovat nuoret tehneet itse vapaaehtoistyönä.
Petroskoin kaupunginjohtaja Viktor Masljakov osallistui nuorisokeskuksen avajaisiin. Hän kiitti EU:ta Youth House Karelia- hankkeen rahoittamisesta ja jakoi kiitoskirjeitä Doroga- nuorisoliiton ja Karjalan partiolaiset- järjestön nuorille, jotka antoivat oman suuren panoksensa vierailukeskuksen rakentamiseen. Kaupunginjohtaja lahjoitti myös vierailukeskukselle mieluisan lahjan – taulutelevision.
|
![]() |
17-12-2007
”Koulun jälkeen” lasten televisio-ohjelma alkaa jälleen TNT-Petronet- kanavalla Petroskoissa. Uusi ohjema lähetetään 14. joulukuuta klo.19.00. Ohjelman tekeminen keskeytettiin lokakuun alusta tiettyjen tapahtumien johdosta, jolloin toimitusryhmä jätti televisioyhtiön.
Doroga- nuorisoliiton lasten studio tekee ”Koulun jälkeen”-ohjelmaa. Koululaiset itse tekevät ohjelman alusta loppuun asti – he ovat journalisteina, kuvaajina, leikkaavat filmeja tietokoneella. Uusi ohjelma kertoo televisiojournalistiikan kesäkoulusta, joka pidettiin Helsingissä – nuoret oppivat televisiojournalistiikan perusteita ja yhdessä suomalaisten koululaisten kanssa he opiskelivat myös ympäristöasioita. Ympäristöjournalistiikan kesäkoulu järjestettiin Youth House Karelia- hankkeen puitteissa.
|
![]() |
22-10-2007
19.-20. lokakuuta järjestettiin Petroskoissa Nuorten ympäristöfoorumi. Ympäristöfoorumi pidettiin Youth House Karelia- hankkeen puitteissa. Hanke toteutetaan EU:n tuella. Foorumin osallistujat olivat Petroskoin kaupungin, Segezan ja Sortavalan alueiden nuorisojärjestöjä sekä heidän suomalaisia kumppaneitaan – Pohjois-Karjalan edustajia Joensuusta, Lieksasta, Ilomantsista ja Kontiolahdesta. Ympäristöfoorumiin osallistui myös Puutosin, Äänisjärven, Prääsän, Kalevalan, Suojärven, Kontupohjan ja Kostomuksen alueiden edustajia.
|
![]() |
30-09-2007
19.-20. lokakuuta Petroskoissa järjestetään Nuorten ympäristöfoorumi. Ympäristöfoorumi pidetään Youth House Karelia- hankkeen puitteissa. Hanke toteutetaan EU:n tuella. Foorumin osallistujat ovat Petroskoin kaupungin, Segezan ja Sortavalan alueiden nuorisojärjestöjä sekä heidän suomalaisia kumppaneitaan – Pohjois-Karjalan edustajia.
|
![]() |
28-09-2007
Torstaina 27. syyskuuta pidettiin Segezassa internetkeskuksen viralliset avajaiset Youth House Karelia- hankkeen puitteissa. Internetkeskuksen avulla Segezan nuorisojärjestöt ja - yhdistykset saavat mahdollisuuden kommunikointiin suomalaisten partnereiden kanssa ja pääsevät suunnittelemaan yhteisiä ympäristökasvatushankkeita.
|
![]() |
11-09-2007
27.08- 1.09.2007 pidettiin Joensuussa media- ja ympäristöleiri. Leirin järjestäjinä olivat ”Doroga”- nuorisoliitto Petroskoista ja Itä-Suomen koulu ( kielikoulu, venäjän kieli) Joensuusta. Koulun opettajat pitivät ympäristöoppituntien sarjan ja ”Doroga”- nuorisoliiton asiantuntijat opettivat nuorille videojournalismia, -filmausta ja -leikkausta.
Karjalaiset ja suomalaiset koululaiset suunnittelivat ja kuvasivat yhdessä ympäristöaiheisia filmejä.
|
![]() |
11-09-2007
Luchevoje-1:ssä jatkuu vauhdikkaasti leirikeskuksen rakentaminen. Kahden kuukauden päästä paikalle valmistuu hyväkuntoinen ja –tasoinen talo. Talosta tulee nuorten luontoleirien ympärivuotinen pitopaikka.
|
![]() |
07-08-2007
Heinä-elokuun vaihteessa järjestettiin kansainvälinen metsäleiri Kiihtelysvaarassa, Joensuussa. Leirillä tutustuttiin suomalaiseen metsätalouteen, suomalaisiin metsiin, bioenergiaan ja sienibisnekseen. Kumppaneina leirillä olivat Joensuun 4H-yhdistys ry., Joensuun seudun Leader, Raatevaaran kyläyhdistys, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Leirille osallistui 9 venäläistä nuorta Petroskoista, 6 espanjalaista nuorta Soriaksesta ja 3 suomalaista nuorta Joensuusta.
|
![]() |
03-08-2007
1. elokuuta alkoi Petroskoissa Venäjän kansallinen partioleiri ”Jamboree 100 leiritulta”.
Leiri on Venäjän partioliikkeen 100-vuotispäivän päätapahtuma. Venäjän partiolaisten kansallisjärjestön aloitteesta Karjalaan kokoontuu 2000 venäläistä partiolaista ja 7 partiolaista ulkomailta.
1. elokuuta Petroskoissa pidettiin partiolaisten paraati ja leirin avajaistapahtuma pidettiin Pietari Suuren muistopatsaan vieressä, jossa ohjelmassa oli mm. avajaiskonsertti. Ensimmäisen päivän päätökseksi sytytettiin sata partioleiritulta Äänisjärven rannalle partioliikkeen 100-vuotispäivän kunniaksi.
|
|
|