eco
Nuorten ei-muodollisen ympäristökasvatuksen linja Karjalassa
rus fin eng eco
Hankkeesta Uutisia Yhteystiedot Kumppanit
Järjestöt Menetelmiä Kuvat Linkkejä
Youth House Karelia- hanke toteutetaan EU:n tuella eco

Hankkeen uutiset

02-01-2008
Vierailukeskuksen avajaiset joulukuun lopussa
28. joulukuuta Petroskoin kaupungin lähellä (Luchevoe-1- kylässä) pidettiin Youth House Karelia- hankkeen puitteissa vierailukeskuksen avajaiset. Puolen vuoden aikana rakennettiin kaikilla mukavuuksilla varustettu kaksikerroksinen talo. Vierailukeskusta voi käyttää ympärivuotisesti nuorten luontoleirien, seminaarien ja muiden tapahtumien paikkana. Suurimman osan rakennustöistä ovat nuoret tehneet itse vapaaehtoistyönä.
Petroskoin kaupunginjohtaja Viktor Masljakov osallistui nuorisokeskuksen avajaisiin. Hän kiitti EU:ta Youth House Karelia- hankkeen rahoittamisesta ja jakoi kiitoskirjeitä Doroga- nuorisoliiton ja Karjalan partiolaiset- järjestön nuorille, jotka antoivat oman suuren panoksensa vierailukeskuksen rakentamiseen. Kaupunginjohtaja lahjoitti myös vierailukeskukselle mieluisan lahjan – taulutelevision. Vierailukeskuksen rakennustöiden johtajalle Sergey Vozdvizhenskylle luovutettiin ”Yleissivistyksen kunniatyöntekija”- rintamerkki.
Kuvat vierailukeskuksen avajaisista:
 
 
Kuvat vierailukeskuksen rakentamisesta:
 
 
 
 
 
Youth House Karelia- hanke toteutetaan Projekti on suunnattu nuorison ympäristökasvatukseen. Projektin avaintilaisuuksina on karjalaisten ja suomalaisten nuorisojärjestöjen yhteisiä luontoleirejä, sekä kulttuurifestivaalien sarja, joiden tavoitteena on luoda malli ympäristökasvatukselle nuorisotyöhön. Hankkeessa avattiin myös internetkeskukset Petroskoin, Sortavalan ja Segezan nuorisoyhtiöille. Internetkeskuksen avulla Karjalan nuoret saavat kommunikoimaan Suomen kumppanuusjärjestöjen kanssa. Nuorten ympäristökasvatuksen kokemus kummaltakin puolen rajaa on esitetty itse nuorten kehättävillä hankkeen nettisivuilla. Avatusta vierailukeskuksesta Petroskoin lähellä tulevaisuudessa tulee nuorten luontoleirien ympärivuotinen pitopaikka.Joensuun ja Petroskoin nuorisotoimien ja Karjalan lasten- ja nuorisojärjestöjen liiton yhteisvoimin.
Tuleivusuuteen suuntauduttu kaupunki- kilpailujen tuloksien mukaan Youth House Karelia- hanke on tullut voittajaksi ”Vuoden avustusstipendi”- nimityksellä.
tammikuu 2008
31 1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31 1 2 3
 
Youth House Karelia- hankeen kumppanit: Petroskoi
© copyright 2007-2008